Ennen vanhaan puhuttiin elävistä kuvista, mutta suomalaisen nykysanan ’elokuva’ keksi professori Artturi Kannisto ja se on vakiintunut päivittäiseen sanavarastoomme. Elokuvista voidaan käyttää myös rennompia arki-ilmaisuja kuten leffa, pätkä, filmi ja niin edelleen.
Elokuvan juuret vievät vuoteen 1895, jolloin ranskalaiset Lumièren veljekset järjestivät ensimmäisen virallisen elokuvaesityksen Pariisissa. Veljesten Auguste ja Louis Lumièren lisäksi saman maan kansalainen ja samalla maailman ensimmäisen kauhuelokuvan luoja Georges Méliès on tärkeä vaikuttaja elokuvan synnyssä, sillä tätä pidettiin trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvien luojana. Entisaikaan elokuvat olivat lyhytkestoisempia ja dokumenttimaisia, vailla kunnianhimoa tai haaveita maineesta ja mammonasta.
Väriä valkokankaalle
Vielä tuolloin ei myöskään tunnettu ääntä ja väriä, vaan elokuvat olivat mykkiä ja mustavalkoisia. Muutoksen vaatimattomuuteen toi rohkea ja kokeilunhaluinen amerikkalainen David Wark Griffith vuonna 1915 näyttävällä elokuvallaan Kansakunnan synty, joka käsitteli Yhdysvaltojen vapaussodan eri vaiheita.
Elokuvan eri vaiheet kävivät Ranskan jälkeen myös Italiassa, mutta eivät kuitenkaan vakiintuneet sinne raha-asioiden tähden. Välimeren tienoilta Italiasta aloitteleva elokuvateollisuus siirtyi merten taakse Yhdysvaltoihin, jossa puolestaan raha ei ollut ongelma. On mielenkiintoista, kuinka elokuvia tähdittäneistä näyttelijöistä ja näyttelijättäristä alkoi syntyä tähtiä, sillä 1900-luvun alussa ei monissa elokuvissa ollut edes lopputekstejä ja filmeissä näytelleet henkilöt eivät olleet kovin keskeisessä asemassa.
Näyttelijöiden pitäminen matalalla profiililla miellytti elokuvayhtiöitä, sillä palkkaa ei tarvinnut maksaa suuria määriä eikä vaatimuksiakaan ollut kohtuuttomasti.
Näyttelijöiden aseman nousu
Asiaan tuli kuitenkin muutos vuonna 1910 Carl Laemmlen vuokratessa näyttelijätär Florence Lawrencen elokuvaansa toiselta yhtiöltä. Lawrencesta tuli aikansa ensimmäinen supertähti ja nainen saikin osakseen isoja, näkyviä mainoskampanjoita ja näin kuume ja halu tähteydestä alkoivat pikkuhiljaa tarttua myös muihin.
Elokuvien yksinkertaisuus muuttui ensimmäisen äänielokuvan The Jazz Singerin tullessa julki vuonna 1927, joka oli eräänlainen virstanpylväs elokuvan kehittymisessä. Värit puolestaan saatiin 1940-luvulla, ja elokuvia TV:stä voitiin alkaa katsomaan hieman myöhemmin, 1950-luvulla. Tuorein vallankumouksellinen uudistus elokuvien teossa on digitalisaatio 1990- ja 2000-luvun aikana, joka on mahdollistanut mitä visuaalisesti uskomattomampien elokuvien synnyn.
Yksi ainoa oikea elokuva?
Mitä elokuva sitten on? Sen voidaan sanoa olevan yksi suurimmista taiteen muodoista ja viihteen lajeista, joka pitää sisällään montaa eri tyyliä. Elokuvan tyylilajeista mainittakoon muun muassa draama, kauhu, toiminta ja komedia, joista jokaisella on myös omat alagenrensä. Nautinnollisten elokuvakokemusten aikaansaamiseksi elokuvien tekemiseen sijoitetaan paljon rahaa ja aikaa ja nykypäivänä uusia elokuvia tulee jatkuvalla syötöllä ja filmiteollisuus takoo paljon voittoa lipputuloillaan ympäri maailman.
Tekniikat elokuvien tekemisessä kehittyvät nykypäivänä alati ja kilpailu on kovaa. On suorastaan häkellyttävää, kuinka paljon reilussa sadassa vuodessa saa aikaan, moista kehitystä voi vain ihailla ja jäädä jännityksellä odottamaan mitä filmiteollisuuden tulevaisuus tuo tullessaan.